2004

22.5.-13.6.
Sielunmaisemia Suomenselältä - Suomenselän Taiteilijayhdistyksen jäseniä

Mukana Raimo Hirvonen, Arvo Sippola, Anni Soldan-Niskanen, Raili Katajamäki, Terho Hietaniemi, Pirkko Sisko Syrjänen,
Olli Manninen, Moona Metsoila, Seppo Haapala, Eero Virtanen, Airi Hanhiniemi, Jouko Heikkonen, Tarja Plukka, Terttu Härkönen, Seija Kaartinen sekä Lauri Uimonen.

      


15.6.-2.7. Erkki Hirvelä

Jämsäläinen Erkki Hirvelä on tunnettu luontoa tutkivana akvarellistina 1970-luvun alusta lähtien. Hän on saanut vaikutteita minimalismista, joka merkitsi konstruktiisuuden harkittua niukentamista. Hirvelän pääaiheina ovat olleet maisemat, asetelmat ja muotokuvat. Vaikka hänen taiteensa on viime vuosina kehittynyt abstraktiin suuntaan, ei hän ole luopunut esittävästä maalauksesta.

  


3.-23.7. Rakkaani tuli vuorilta - Paula Nurminen

"Tekemiseni lähtökohtana on luonto ja sen ihmeellisyys ; mene ulos ja anna luonnon hämmästyttää sinua. Joka päivä jotain uutta ja erilaista. Katson luonnon olevan osa meitä ja meidän osa luontoa. Ihmeellinen luonto ja ihmeellinen ihminen. Teen tietäen luonnon tekevän ja esittävän kaikki hienoimmat taideteokset. En yritäkään kilpailla sen kanssa, vaan teen omien ajatusteni ja tunteitteni suodattamana jotain aivan muuta. Minun näkemykseni luonnosta. Erilaisia näkökohtia luontoon ja ihmiseen. Ajatuksia ihmisenä olosta osana luontoa, ja luonnosta osana meitä.

Ihminen tuntevana olentona. Iloa, valoa ja rakkautta. Niitä soisi olevan enemmän jokaisen ihmisen elämässä. Toivon töitteni tuovan esiin ajatuksia näiden asioiden tiimoilta. Voitaisiin katsella maailmaa uusin silmin. Kaikkien sateenkaaren värien suodattamana. Valossa on kaikki värit. Ilo on mielen valoa. Rakkaus syvintä iloa ja ilo ssaan se tuo valoa kanssaihmisten elämään, luontoon ja koko maailmaan.

Näyttelyssäni on töitä viime ja tältä vuodelta. Maisemia Suomesta ja Italiasta, sekä mielenmaisemia. Akvarelleja, pastellitöitä ja monotypioita. Veistoksia materiaaleinaan pääasiassa suomalainen kivi."

     


24.7.-13.8. Kenkiä ja kengäntekijöitä - Koskenjalan Museon 20-v juhlanäyttely

Näyttelyssä on mukana Edward Walleniuksen esittelyn lisäksi suomalaisia kenkätehtaita
Avec-Shoe / Topman, Jalas, Mantere, Pertti Palmroth ja Sievi.


14.8.-3.9. Kylä lähtee - Tuomas Häme

Minua kiinnostaa, miten ihminen muuttaa ympäristöään itselleen sopivammaksi elinympäristöksi. Sehän pohjimmiltaan on pontimena, kun rakennetaan uusia teitä, taloja, tehtaita ja kauppakeskuksia. Järkevä lähtökohta ei merkitse sitä, että tulos olisi välttämättä onnistunut, kuten hyvin tiedetään.

Koskenjalan näyttelyyni halusin kuvata ihmisen kädenjälkiä pohjoishämäläisessä teollisuuskylässä sellaisen kävijän silmin, joka näkee ympäristönsä ulkokohtaisesti, satunnaisena vierailijana. Ikkunat tuijottavat kulkijaa marraskuun kelmeässä valossa. Osa rakennuksista näyttää olevan tyhjillään. Toisista paistava loisteputken valo paljastaa, että sisällä paiskitaan töitä. Raitti on lähes autio. Ravintolassa lounastaa lisäksemme kolmen hengen seurue, joista yksi kantaa sikhipäähinettä.

Useimmat taulut on maalattu vesiväreillä. Niitä on kuitenkin käytetty öljymaalarin tavoin, kerros toisensa päälle, ja välillä entinen kerros on pesty osittain pois.

Näyttelyssä on kaksi työtä aivan erilaisesta ympäristöstä. Ne kuvastavat sitä, miten kaikki alkoi.

Orivedellä Juhannuspäivänä 2004. - Tuomas Häme

     


4.9.-3.10. Pirkanmaan Lastenkulttuurin juhlavuoden näyttely

 


Powered by Aava 3